Silloin tällöin olen yrittänyt googletella tästä liitteestä enemmän tietoa, mutta, jostain syystä tähän ei ole törmännyt koskaan missään. Kyseessä on vuonna 1993 Aku Ankan taskukirjan kesäekstran Kesäleski yhteydessä tullut Ankronikka 3D -liite Hyppypapujen hyökyaalto.
![]() |
Ankronikka 3D-liite kansi ja lasit. |
Ankronikka
Tuohon aikaan Ankronikka oli meidän lasten suuressa suosiossa. Hyppypapujen hyökyaalto alkaa olla mielestäni tuon buumin viimeisiä tuotoksia. Tämä on myös toistaiseksi ainoa tiedossani oleva 3D-sarjakuva, jossa Roope ja veljenpojat seikkailevat.
Sinänsä olen hyvin yllättynyt, että tämä on omissa säilöissäni säilynyt näinkin hyvässä kunnossa. Samaan aikaan muun muassa Yökyöpeli -taskarin yhteydessä tullut pahvinen liite tai tarraliitteet vuoden 1994 puolelta ovat hukkuneet.
![]() |
3D -lasit |
Aku Ankan taskukirjan 3-D lasit
Nämä lasit olivat pienelle lapselle aika ihmeelliset. Koskaan aiemmin en ollut katsonut mitään 3D -lasien kautta. Lasit ovat ajan saatossa vähän kärsineet pienin taitoksin, mutta yleiskunto noilla on yhä hyvä. Toisella puolella on varoitus aurinkoon katsomisesta.
Sarjakuva Ankronikka 3D -liitteessä
Koska kyseessä on 3D -sarjakuva, tätä ei ole tarvinnut värittää. Olen ties montako kertaa tämän sarjakuvan lukenut läpi ja olen kyllä edelleen hyvin vaikuttunut, miten hienosti sarjakuvan 3D on hoidettu.
![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sarjakuva |
Erityisesti hyppypapujen yksityiskohtaisuus ja ruudusta ulostulo on ihan
huikeaa elämystä, jossa ei välttämättä nykyiset 3D -leffatkaan aina
onnistu!
Kesäekstran erikoisliite Aku Ankan taskukirjan erikoisnumeron erikoisnumero
Tämä on pieni läpyskä. Siksi se on helposti hukattavissa ja rikottavissa. Liekö tuo syynä, miksei tähän törmää koskaan missään. Itsellä ei ole mitään tietoa edes tämän arvosta, ja oma kappaleeni on hieman kärsinyt. Olen muun muassa tyhmyyksissäni kirjoittanut mukulana kirjoituskoneen avulla etunimeni etukanteen.
![]() |
Takakansi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti