lauantai 28. helmikuuta 2015

Hiidenpata (1985)

Hiidenpata on Disneyn omintakeisin irtiotto perinteisestä *disneyfikoituneesta maailmasta. Tarina on adaptoitu Prydainin kronikoista, ja sisältönsä vuoksi joutui hetkeksi sensuurin kouriin. Eikä sitä liiemmin ole juuri jälkikäteenkään nostettu sellaisena ajattomana klassikkona kuin monia muita.

Hiidenpadan Hornansarvi

 

Hiidenpata on pelottava! Animaation kylkeen sentään nykyään on lätkäisty  K7. Joku viisaampi toki voi minua valistaa, jos muistan väärin luokituksen olleen joskus jopa K12?

Pääpahis on Hornansarvi, joka on luurankomainen sarvipäinen kaapuun sonnustautunut mystinen olio. Hänen tavoitteenansa on herättää henkiin kuolleiden armeija Hiidenpadalla.

Hornansarvi on muistaakseni ollut korkealla Aku Ankka -lehden pahis-äänestyksessä, mutta Hornansarveakin pelottavampi on totta kai Fantasian Yö vuorella -jakson Tsernobog

Hiidenpata on Disneyn 25. klassikko. Kuva DVD-julkaisusta.

Hiidenpata osa kasarin fantasia-kaanonia


Kasarin alussa elettiin vielä Tähtien sodan huumaa, mutta sci-fi -klassikot vaihtuivat suhteellisen pian Jedin paluun (1983) jälkeen fantasiaan. Hiidenpata osuu tähän samaan aikaan muun muassa Neverending Story (1984), Paluu Oziin (1985, Disney!), Labyrintti (1986) ja Willow (1988) kanssa. 

Sarjakuvaversio


Sarjakuvaversio on sen sijaan kokenut mainitsemani disneyfikaation prosessin. Elokuva-albumina julkaistu sama tarina on erittäin kauniisti piirrettyä jälkeä, mutta samalla voi jo todeta sen pelottavan ilmapiirin poistuneen.


Vuonna 1985 julkaistu sarjakuvaversio animaatiosta on tyylikästä jälkeä, mutta latistaa animaatiossa huokuvan synkeän tunnelman.

Hornansarvi on sarjakuvaversiossa paljon selkeämpi hahmo kuin animaatiossa. Tämä johtuu siitä, että Hornansarvelle on piirretty silmät näkyviin koko ajaksi. Myöskään kuolleiden armeijan marssi menettää uskottavuuttaan, koska sama varjostus ja utuisuus on poissa.

Leffa

Valmistusvuosi: 1985
Pituus: 77 min

Sarjakuva

Painovuosi: 1985, Tampereen Arpatehdas
Sivumäärä: 40
Mitat: 21 x 27,5 cm 

Huomioitavaa:
*Disneyfikaatio on prosessi, jolla Disney on muovannut animaatioitansa perheystävälliseksi katsottavaksi. Muun muassa Grimmin tarinoiden julmat versiot on pitänyt siivota "disneymäiseksi".






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti